Kaarinan Syysmaraton

Reitti


Entistä kauniimpi ja tasaisempi reitti, Kaarinan keskustaa sivuten!

Lähtö- ja maalialue sijaitsee Kaarinan lukion edustalla (Voivalantie 7-9, 20780 KAARINA).

Peruskierros on noin 10,5 km:n lenkki, joka maratonilla kierretään neljä kertaa ja puolimaratonilla kaksi kertaa. Kympin lenkki oikaisee n. 500 metriä kierroksella noin 3 kilometrin kohdalta.

Kaikki matkat ovat virallisesti mitattuja (09/2020).

Yksi Suomen tasaisimmista maratonreiteistä! Noususumma peruskierroksella on vain noin 20 metriä. Käytännössä nousua ja laskua on vain alikulkujen kohdilla.

Kierroksesta noin 2 kilometriä on nopeaa soratietä ja loput asfalttia. Reittien jokainen kilometri merkitään.

Reitti merkitään opasteilla mutkissa ja risteyksissä. Vilkkaammissa risteyksissä on henkilövalvonta.

Juoksu tapahtuu pääosin yleisillä teillä, joten normaali varovaisuus on tarpeen. Vaikka tiet ovat rauhallisia, silti niillä on hiukan paikallisliikennettä.

 
 

Alue- ja reittikartat


» Kaarinan Lukion sisätilat
» Lähtö, maali, kierrokselle jatkaminen
» Reittikartta
» Ajo-ohjeet parkkipaikoille

» Mittausraportti 2020

 
 
4 / 14 / 7 jo mukana
viimeisimpänä
Kristiina Kunnari

 

 

Yhteistyössä


Itsepalveluvarasto
Oili Jalonen - Hinauspalvelu
MakeMove - Varusteista, koulutusta ja huoltoa kestävyysurheiluun
Suunnistajan Kauppa
TailWind energiajuomat ja palautusjuomat
L&T
Umara palautumis patukka - recover bar
Sporttinappi - verkkokauppa urheiluseuroille ja tapahtumien järjestäjille
Infrarent - Aina tiellä
Cloetta
Relaxion
BE-KIND
Arla Protein
Heirol
Sauvon Kurkkusäilykkeet

Kaarinan Syysmaraton Facebookissa


 
• tossu.com
• uphillrun.fi
• KARU
 
Finnish Marathon Runners
Janne Klasila
maraton[ät]tossu[piste]com
puh. 040 5959 563

Copyright © 2024 Finnish Marathon Runners | Webbinen.net